Julkaistu    |  Päivitetty 

Joulukalenterin luukku 19: Tallitonttu Tahvon suuri suru

Ilman tonttuja lahjatkin jäisivät jakamatta. Leena Rissanen Ilman tonttuja lahjatkin jäisivät jakamatta.

Pajukoskelainen Ritva Nevalainen kirjoitti tarinan kolmannen adventin illasta, Joulumuorista ja tallitonttu Tahvosta.

On joulukuun kolmannen adventin ilta, ja kiikkutuolissa istuu väsynyt Joulumuori. Takana on pitkä ja vaiheikas päivä, joka tuntuu raskaana jo hyvään ikään ehtineessä muorissa. Hän istuu tuolissaan suuren pirtin uunin edessä, ja pirtin nurkkauksessa nukkuu iso joukko tonttuja.

Pienissä sängyissä tuhisevat pitkäpartaiset tontut, lyhytpartaiset tontut ja tontut, joilla ei ole partaa ollenkaan. Pienten tuolien reunalle on laitettu vaatteet kauniiseen pinoon. Punainen takki on viikattu taidokkaasti, ja päällä on harmaat housut, punainen tonttulakki on laitettu pinon päälle kuin koristeeksi ja pikkuiset kippurakärkiset saappaat ovat tuolin alla.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Hyvä tontut, mietti Joulumuori hymy huulillaan ja silmät painuvat väkisin kiinni. Hän mietti, miten ahkeria tontut ovatkaan, ei nurinoita eikä marinaa kuulu, kun tontut tekevät, tarkistavat ja pakkaavat lahjat jokaisen lapsen kotiin ja iloon.

Joulumuori on jo vaipumassa uneen, kun hän tuntee pienen nykäisyn hameensa helmassa. Hiiret on varmaan tulleet kotiin, muori ajattelee ja painaa silmät uudelleen kiinni.

Hetken päästä muori tuntee taas hameen helmassaan nykäisyn ja entistä vaativamman. No, mutta mitä ne hiiret nyt noin mekastaa, mietti muori ja katsahtaa lattialle.

Ja mitä hän näkeekään, lattialle ei ole todellakaan hiiri, myyrä tai muukaan eläin vaan ihka elävä tonttu. Tontulla on pitkä harmaa parta, harmaa takki, harmaat housut, saappaat ja lakki. Kun muori katsoo pientä tonttua kasvoihin, tontun ilme on todella äreä. Tontun otsa on rypyssä ja suupielet alaspäin, hän murisee hiljaa ja tökkii sormellaan muorin hametta.

Minä olen tallitonttu Tahvo, kuuluu pieni piipittävä ääni, ja kyllähän Joulumuori tontun tuntee.

Joulumuori ja tallitonttu Tahvo katsovat pitkään toisiaan puhumatta mitään. Muorin kasvoilla on lempeä hymy, ja posket hehkuvat punaa. Tallitontunkin ilme on lientynyt, ja huulilla on ehkä pienoinen hymy, jos oikein tarkkaan katsoo.

Muori ojentaa tontulle kätensä, ja tonttu perääntyy hieman. Muori ei hellitä ja ojentaa kättään pienelle tontulle. Hetken näyttää, että tonttu tarttuu käteen, mutta perääntyykin viime hetkellä. Menee hetki ja toinenkin ennen kuin tonttu uskaltaa tarttua muorin käteen.

Siinä nyt ovat kaksi, käsi kädessä ja kohta on pieni tonttu Joulumuorin pehmeässä sylissä. Tonttu istuu vakavana ja pyyhkii hikistä otsaansa. Hän yrittää sanoa jotakin, mutta sanat tarttuvat kurkkuun kuin toffeekarkki. Muori silittää tontun harmaata partaa ja jaksaa odottaa.

Ei mitään kiirettä, hän sanoo. Meillä on koko yö aikaa.

Minä kun, tonttu aloittaa. Minä kun haluaisin olla, hän sanoo ja vaikenee.

Joulumuori antaa tontun puhua.

Lahjatontuilla on kauniit punaiset takit ja lakit, joissa on valkoinen reuna, tonttu puhuu yrmeänä. Niille on nauravat kasvot ja punaiset posket, niillä on riemu ja jouluilo. Niillä on joulunvalo ja lämmin talo, niillä on lahjat lapsen ja harmaan hapsen. Niillä on kaikki."

Mutta minä kun olen vain tällainen tallitonttu, aina harmaassa ja aina tallissa. Ikinä missään muualla niin kuin nuo punanuttuiset tontut ja Joulupukki. Minä en ole mitään, en yhtään mitään, ja pienen tontun poskille valuvat kyyneleet.

Muori katsoo tonttuaan vakavana ja surua silmissään. Hän puristaa lujempaan tontun syliinsä ja alkaa puhua.

Tiedäthän sinä tonttuni, miten tontut syntyvät, ja tallitonttu nyökkää.

"Kerran sadassa vuodessa on se Suuri tapahtuma. Se Suuri, jollain syntyy tonttu, joilla on paljon mukanaan. Lahja, joka on kaikille tarkoitettu. Tämä tonttu on taikaa täynnä, sellaista, jollaista ei kellään muulla. Tontulle on annettu suuri tehtävä, ja siksi hänet on puettu harmaaseen. Jotta kukaan ei huomaa ja kukaan ei tiedä."

Tallitonttu katsoo vaatteitaan ja silmät on suuret kuin taivaalla loistava kuu.

"Tontun tehtävä on pitää kunnossa porot, jotka lentävät jouluyönä halki avaruuden. Jos kukaan ei laita taikaa porojen sorkkiin, miten meidän kävisi. Lahjat jäisivät jakamatta, lapset itkisivät koko jouluaaton suruissaan ja ei varmaan olisi koko Korvatunturia enää, voi ajatuskin kauhistuttaa, muori sanoo, ja kylmänväre kulkee hänen koko vartalon läpi.

Tallitonttu on ihmeisään. Olenko se minä?", hän kysyy varoen, ja muori nyökkää. Sinä juuri, sinä niin.

"Jokainen on tärkeä ja jokaisella on tehtävä. Mikään tehtävä ei ole liian pieni tai suuri, vaan kaikki on tärkeitä. Muista se tonttuni, että sinä olet tärkeä ja sinun tehtävä on tärkeä, muori sanoo.

Iloinen tonttu katsoo muoriin, ja näin vain käy, että muori saa kostean suukon poskelleen, josta hän on hyvin mielissään. Tallitonttu Tahvo hyppää Joulumuorin sylistä lattialle niin, että kippurakärki saappaat kopsahtavat ja piippalakki heilahtaa iloisesti. Hän kipittää nopein jaloin ovesta ulos, juoksee lumisen pihamaan poikki ja avaa suuren tallin oven. Tallissa tulee vastaan lämmin ilma, niin tuttu ja turvallinen.

Siellä katsoo joukko poroja, kaksi hevosta, joukko lampaita, kanat orrellaan ja possuperhe. Kaikki niin tyytyväisenä ja kylläisinä. Karvat kiiltäen ja porot kaviot salamoita kipinöiden.

Tallitonttu Tahvo huokaisee syvän tyytyväisen huokaisun ja laittaa kätensä taskuun, vetää sieltä pussin, joka on kulunut ja vanha, kuin tonttukin, mutta taikoja täynnä.

Tonttu on väsynyt, hän nousee portaat huoneeseensa ja kävelee vuoteensa viereen. Hän laittaa harmaan takkinsa tuolin reunalle, housut ja kippurakärkisaappaat tuolin alle. Tonttu katsoo hattuaan, tuota harmaata piippalakkia. Hän kääntelee hattua ja huomaa jotakin, mitä ei ole ennen nähnyt, hatussa on sulka ja siinä lukee Tonttu, sinä olet tärkeä.

Ja kuun valossa ulkona tuuli kisailee lumen kanssa ja pakkanen paukkuu kuin pahainen poika, joka ei saa leikistä tarpeekseen. Tumman taivaan tähdet katsovat maan puoleen ja sytyttävät uuden tähden loistamaan, jotta kulkijan tiellä ei pimeys haittaa, eikä pelko tartu puseron helmaan.

On kolmannen adventin yö ja kellot pysähtyvät hetkeksi, kuin henkeä vetäen.

Niin nukahtaa pieni onnellinen tonttu omaan sänkyyn oman peiton alle varpaat kippuraan ja silmät kiinni.

Ja jostain kuuluu laulu:

Pikkuisen tontun kun eilen näin

kulki hän tiellä kiirettä päin.

Kysyn mikä tonttua juoksuttaa noin

autan jos jotain tehdä voin.

Tonttu se mulle lausuu vain

joulu on tullut näille main

kiirettä liikaa ja touhua myös

täyttää sun päiväs ja myöskin yös

Vaan enpä mä paikaani vaihda pois

mikä sen parempaa kuin joulu ois

Nyt pitää mennä kiirettä, oi

tonttu jo tästäkin iloita, voi.

Kommentoi

Hae sivuilta

Uusimmat blogikirjoitukset

Tai siis tarkemmin, kaikki yksi tietä vievät Murtovaaralle, mutta muuten alueelle pääsee monesta suunnasta. Ennen muinoin Murtovaaran Kruununmetsätorp...
Tämä kesä on ollut itselleni poikkeuksellinen. Höljäkän metsien sijasta olen viettänyt sen kaupungissa. Vaikka iso osa kesästäni onkin mennyt töissä, ...
5.7.2021 lähdin kohti Kajaania, Kainuun prikaatia. Vajaa vuosi myöhemmin 8.6.2022 palasin Nurmekseen. Toki siinä välissä kävin lomilla ja vietin aikaa...