Julkaistu    |  Päivitetty 
Toimitus

40 vuotta sitten: Kesäinen lauluilta Lipinlahdessa TILAAJILLE

Pientä piristystä lämpimässä illassa laulujen välillä ja jälkeen soivat tutut sävelet Pekka Eskelisen hanurista. Tuire Haverinen Pientä piristystä lämpimässä illassa laulujen välillä ja jälkeen soivat tutut sävelet Pekka Eskelisen hanurista.

Haitari soi ja laului kaikui lämpimässä, tyynessä kesäillassa Lipinlahdessa Kopraksen kurssikeskuksessa torstai-iltana. Lipinlahden kylän väki sekä lukuisat alueen kesämökkiläiset olivat kokoontuneet marttojen, maamiesseuran sekä nuorisoseuran järjestämään yhteiseen lauluiltaan kurssikeskuksen suurten pihakoivujen katveeseen. Ja arvata saattaa, että hauskaa oli.

Uusimmat blogikirjoitukset

Tai siis tarkemmin, kaikki yksi tietä vievät Murtovaaralle, mutta muuten alueelle pääsee monesta suunnasta. Ennen muinoin Murtovaaran Kruununmetsätorp...
Tämä kesä on ollut itselleni poikkeuksellinen. Höljäkän metsien sijasta olen viettänyt sen kaupungissa. Vaikka iso osa kesästäni onkin mennyt töissä, ...
5.7.2021 lähdin kohti Kajaania, Kainuun prikaatia. Vajaa vuosi myöhemmin 8.6.2022 palasin Nurmekseen. Toki siinä välissä kävin lomilla ja vietin aikaa...