Blogit

Pitkänäperjantaina jouduimme viemään nukutettavaksi Mikuliina-kissamme. Tuntuu oudolta ja haikealta, kuni se ei enää tassuttele jalkojen juureen eikä vaativasti naukuen herätä viideltä tarjoilemaan varhaisaamiaista. Rintaa painaa kipeä möykky.

16. Niin monta vuotta minä täytän tänä syksynä. Ihan hullua. Niin omasta kuin sukulaistenikin mielestä.

Hirvitys mitä vauhtia kevät etenee. Hetki sitten oli täysi talvi, ja pian ollaan pääsiäisessä, ja kohtapa vietetään vappua, kevään karnevaalia. Ruoho kasvaa silmissä, ja katuojat juoksevat karkuun.

Olen pitänyt itsestään selvänä, että ikääntyessäni liikun pitkät välimatkat entistä useammin junalla. Olen toistaiseksi käytännön syistä liikkunut kotimaassa myös vapaa-ajalla enimmäkseen omalla autolla. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen kuitenkin alkanut inhota pimeällä ajamista.

Viime viikolla majoituin ihanan italialaisen perheen vierashuoneessa, sain eurooppalaisia ystäviä, piipahdin Firenzessä sekä parmesan-juustotehtaalla ja söin, söin ja söin. Muun muassa.

Kävin kampaajalla viime viikolla. Pyysin pätkäisemään hiuksistani pois kymmenen senttiä, ja värjäytin tukkani oranssiksi. Ja voi että, kuinka tyytyväinen olinkaan! Itsevarmuuteni koheni ja tunsin oloni heti energisemmäksi.

Äskettäisen uutisen mukaan jo kolme neljästä suomalaisesta nuoresta ja nuoresta aikuisesta on viime vuoden aikana törmännyt verkkovihaan. Vielä neljä vuotta sitten ilmiön kanssa oli joutunut tekemisiin noin puolet.

Milloin ja minne ikinä meneekään, voi joukosta löytää sen ihmisen (vanhan tai nuoren), joka pitää sosiaalista mediaa typeränä teinien hömpötyksenä. Sen, jonka mielestä kaikki asiat pitäisi Whatsapp- tai sähköpostiviestien sijaan hoitaa edelleen perinteisesti puhelimitse. Sen, joka naureskelee ammatikseen Youtube-videoita tuottaville parikymppisille.

Asiantuntijat varoittavat, että pahimmassa tapauksessa joudumme aikaan ennen antibiootteja. Sitä on hirvittävää ajatellakin.

Sitä jos on liian pitkään yksissä ja samoissa ympyröissä, ajatukset ja teot kiertyvät omien sarvien ympärille kuin metsälaitumelle ruostumaan unohdettu piikkilanka. Eikä se tee hyvää kenellekään. Se on kylmää, pistävää ja viiltävää kuin yksinäisyys, jota on maailmassa ihan riittämiin.