Aina vähän retkellä

Roskaa!

Kuva: Minna Raitavuo

Kotikylääni halkova valtatien varsi 1990-luvun Alajärvellä, jokisuisto pienessä kylässä Thaimaan ja Kambodzan rajalla, autio valkoinen hiekkaranta Tyynen valtameren rannalla indonesialaisella saarella, palmumetsä eteläintialaisen turistilomakohteen läheisyydessä. Mikä näitä paikkoja yhdistää?

Täältä Pohjois-Karjalan peränurkasta käsin katsottuna yhdistävä tekijä on toki paikkojen eksoottinen sijainti, mutta myös järjenvastaiset roskakasat. Roskakasat siellä, minne ne eivät todellakaan kuulu.

Vielä 1990-luvulla meillä Suomessa tuntui olevan maan tapana heittää kaikki ylimääräinen irtain asia liikkuvasta autosta tienposkeen. Niitä roskia sitten keräiltiin keväisin kyläyhdistyksen talkoissa, johon minutkin jo lapsena raahattiin mukaan. Suosikkiroska oli ehdottomasti C-kasetista ulos levinnyt kasettinauha, jolla oli kiva leikkiä roskankeruun ohessa.

Matkoillani Intiassa sekä Kaukoidän maissa olen kohdannut myös lohduttomat määrät roskaa paikoissa, joihin se ei kuulu. Laiton kaatopaikka metsässä, jossa siat tonkivat jätteitä minkä kerkesivät. Jokisuisto täynnä muovipulloja, ruokapakkauksia, autonrenkaita, kenkiä, vaateriepuja, hammasharjoja, kanistereita ja tämä kaikki kuorrutettuna mutavellillä, jonka seassa lillui kuolleita kaloja. Kaunein näkemäni autio hiekkaranta keskellä ei mitään –­­ täynnä merivirtojen maalle kuljettamaa roskaa ja jätettä. Näky oli todella ristiriitainen ja se sai viimeistään havahtumaan sille tosiasialle, että valtamerien jäteongelma on todellinen.

Roskat eivät kuulu luontoon. Ei missään päin maailmaa. Siksi nuo paikat ja tilanteet sekä lohduttomat näkymät ovat syöpyneet mieleeni luultavasti ikuisiksi ajoiksi.

Roskaongelman juurisyy on tietysti ihminen, joka roskan heittää väärään paikkaan. Kehittyvissä maissa tosin puutteelliset jätteenkeräysjärjestelyt saavat ihmiset keksimään luoviakin ratkaisuja jätteiden dumppaamiselle, joka on osaltaan aiheuttanut roskien päätymisen vesistöihin sekä laittomien kaatopaikkojen syntymisen.

Meillä Suomessa sen sijaan jätteen keräys-, lajittelu- ja käsittelysysteemit ovat hyvin organisoituja, jätelaissa säänneltyjä ja ne kestävät myös kansainvälisen vertailun. Suomalaiselle väestölle ei pitäisi olla myöskään epäselvää, että mihin roskat kuuluu laittaa.

Vaikka kotikyläni tienvarret ovatkin siistiytyneet huomattavasti sitten 1990-luvun, on ihmisten asenteissa silti vielä paljon parantamisen varaa.

Melko herkästi se tyhjä tupakka-aski, juomatölkki tai pahvinen kahvikuppi lentää yhä auton ikkunasta tielle. Häviäväthän ne roskat siinä kätevästi itsestään, ainakin roskaajan silmistä, ja jos ne joku sieltä tieltä poimii. Jotkut roskat myös maatuvat. Pahviroskalla, joka ei sisällä muovia tai metallia kestää maatua noin vuosi. Juomatölkki sen sijaan ei maadu koskaan. (https://yle.fi/uutiset/3-10075133) Sivuhuomiona tähän: suomalainen pullonpalautusjärjestelmä on maailman mittakaavassa harvinaisuus. Kantakaamme siis ne tyhjät tölkit ja pullot kiltisti takaisin kauppaan. Siitä todellakin maksetaan!

Täällä maaseudulla taas näkee usein pelloilla siellä täällä paalimuovin riekaleita. Eikai niitä muoveja sinne kukaan varsinaisesti jätä ja kysyttäessä ne luultavasti ovat vain vahingossa ja huomaamatta sinne tippuneet. Muovinriekaleet maastossa ovat joka tapauksessa ongelma, koska ne saattavat leijailla tuulen mukana pitemmällekin matkalle ja päätyä lopulta mikromuoviksi vesistöihin tai joutua rehuviljan tai muiden viljelykasvien sekaan ja näitä reittejä pitkin ihmisten elimistöön, kun käytämme eläimiä ja kasveja ravinnoksemme. Tähän liittyen: Maapallolta alkaa olla vähissä ne kolkat mistä ei olisi löydetty mikromuovia. Tästä syystä sitä päätyy myös koko ajan enenevissä määrin elimistöömme juomaveden, ravinnon ja jopa hengitysilman mukana. (https://yle.fi/uutiset/3-10923448) Muovi elimistössä ei kuulosta kovin terveysvaikutteiselta.

Klassikoksi on myös muodostunut vappupiknikväen sotkujen näyttäminen valtakunnan televisiossa toukokuun ensimmäisinä päivinä. Kukapa sitä nyt kesken juhlahumun jaksaisi välittää ympäristön tilasta ja kyllä ne sotkut aina joku siivoaa. Ja tottahan se on, ei täällä jätetä puistoja ja toreja täyteen roskaa. Linnut ja rotat hoitavat ruuantähteet, pullonkerääjät pullot sekä tölkit ja suurimman viimeistelytyön tekevät kuntien ja kaupunkien puisto-osastoiden tai vastaavien tahojen työntekijät. Ja tähän vielä huomiona: Jos joku on joskus miettinyt, että miksi meidän pitää täällä Suomessa maksaa niin paljon veroja, niin tässä esimerkiksi yksi syy, jotta kuntien ja kaupunkien julkiset alueet pysyisivät siisteinä.

Välinpitämättömyys todistettavasti rehottaa yhä, joten keväisiä roskankeruu talkoita tarvitaan ja valistuskampanjoita myös. Esimerkiksi Metsähallituksen Luontopalveluilla on ollut ”Roskaton retkeily” -kampanja ja myös monet kunnat, jotka ylläpitävät retkipaikkoja puhuvat roskattoman retkeilyn puolesta. Pointtina on, että sen minkä jaksat kantaa mukanasi retkipaikkaan, jaksat kantaa sen myös sieltä pois. (https://www.luontoon.fi/roskatonretkeily)

Sama periaate tulisi päteä kaikkialla muuallakin. Ehkä tiukempi valvonta roskaamisen suhteen ja tuntuvat sakkorangaistukset voisivat toimia terveenä pelotteena, jotta roskat päätyisivät roskiin.

Esimierkiksi Singaporessa on otettu kovat keinot käyttöön roskaamisen kitkemiseksi. Roskaamissakko karkkipaperin maahan heittämisestä on 300 dollaria, isompien roskien maahan heittämisestä koituu jo vankeutta sekä niin sanottu häpeärangaistus, jossa roskaaja joutuu puhdistamaan valvotusti roskaamansa alueen. (https://www.goabroad.com/articles/study-abroad/singapore-laws-to-know-before-you-go.) Roskaamisesta aiheutuvista sanktioista muistetaan myös kertoa näkyvästi joka paikassa.

Roskaaminen on määritelty myös Suomen rikoslaissa sakolla tai pahimmillaan vankeudella rangaistavaksi teoksi riippuen roskaamisen laajuudesta. (www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-roskaaminen). Vähäisestä roskaamisesta kiinni jäätäessä saattaa kuitenkin saada korkeintaan vain pienen nuhtelun viranomaiselta, joten motivaatio kevyen käden liikkeen tekemiseksi roska-astiaa kohti saattaa myös jäädä joskus vähäiseksi, koska suurempaa sanktiota roskaamisesta ei ole odotettavissa.

Sen sijaan Singaporessa pelottelu toimii sekä käytännössä että psykologisella tasolla. Itse varoin maassa vieraillessani tiputtamasta vaatteistani nukan haiventakaan maahan, jotta en päätyisi maksamaan roskasakkoa muutenkin liian nopeasti hupenevasta reissukassastani. Singapore on kaiken lisäksi tunnustettu maailman siisteimmäksi valtioksi kerta toisensa jälkeen.

Tästä siis mallia meillekin. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Tuntuvat sakot ja reipashenkinen yhdyskuntapalvelu voisivat vetää roskaajan jos toisenkin nöyräksi. Ehkä ne paikatkin pysyisivät siistimpänä sakkojen pelossa.

Tätä siis odotellessa. Sillä aikaa voitaisiin kuitenkin yrittää laittaa ne roskat vain suosiolla roskiin.

Loppuun vielä paljastus: Olen itsekin ollut joskus välinpitämätön ja heittänyt roskia maahan. Häpeän tätä suuresti ja katumusharjoituksena keräilen nykyään kohdalle sattuessa myös muiden jättämiä roskia maastosta pois. Toki otsa kurtussa ja kiroillen, mutta teen sen silti, koska roskien paikka ei todellakaan ole luonnossa.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
28.05.2022

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://ylakarjala.fi/