Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Ovi täynnä muistoja

Ovi täynnä muistoja

Tänä syksynä ripustin ensimmäistä kertaa lappuja oman asuntoni jääkaapin oveen. Vähäpätöiseltä kuulostava arjen rituaali oli minulle tärkeä etappi oman kodin rakentamisessa.

Tulen sellaisesta perheestä, jossa jääkaapin ovi on pursunnut postikortteja, lukujärjestyksiä, muistilappuja, listoja ja lasten kuvia. Usein rävänttiä on kertynyt kaapin kylkeen niin paljon, että vanhat laput ovat peittyneet uusien alle. Siinä sitten onkin ollut miettimistä, kenen lähettämän postikortin kehtaa poistaa ja kenen jättää. Saavatko lähettäjät tietää?

Joskus suorastaan turhauduin siihen, miten täysi ovi oli. Mitä ideaa oli edes pitää alempaa kerrosta ovessa kiinni, kun se ei edes näkynyt uuden alta? Mieleni tyyntyi, kun sain järjestellä kortit siisteihin riveihin ja kysyä vanhemmilta, saako osan heittää pois tai arkistoida.

Vuosien varrella huomasin, että ovi oli loistava keskustelunavaaja. Uuden kaverin istuessa ruokapöydässä katse kääntyi kuin automaattisesti jääkaappiin. Yhteinen tarkastelun kohde toi ennen pitkää myös puheenaiheita: Kuka tuo on? Oletteko käyneet Portugalissa? Onko siskollasi todella noin täysi lukujärjestys?

Jääkaapin ovi ei tietenkään olisi mitään ilman jääkaappimagneetteja. Tarpeeksi vaikuttava magneetti saattaa viedä huomion pitelemästään paperista. Varsinaisten katsottavien lippusten ja lappusten tapaan myös magneetteja on moneen lähtöön. Löytyy niin itsetehtyjä, reissusta tuotuja, lahjaksi saatuja, kliseisiä mietelauseita kuin tavallisia pylpyröitäkin.

Lapsuudesta muistan myös, että irtonaisilla magneeteilla oli hauska leikkiä. Nykyään vastaavanlainen tilanne saattaa syntyä, jos jollakin tuttavallani on runomagneetteja. Irtonaisista sanoista, tavuista ja kirjaimista on mukava muodostaa tekstiä, vaikka usein kaapin omistajan saapuessa paikalle ujous iskee ja sotken oman tekeleeni takaisin irtonaisiksi sananparsiksi.

Kun muutin ensimmäistä kertaa asumaan yksin, jääkaappini ei noussutkaan keittiötason päädystä kuin iso hammas, vaan sijoittui sen alapuolelle. Pettymykseni oli suuri. Eihän olisi mitään mieltä ripustaa muistilappuja sellaiseen paikkaan, joka ei ole luontaisesti silmien tasolla.

Tällä hetkellä jääkaappini ovessa on niinkin mieltä ylentävä kaksikko kuin toimintaohjeet yleisen vaaramerkin soidessa sekä korjattu ruotsin kirjoitelma. Silti aina ovea katsoessani tulen iloiseksi siitä, että siinä on sentään jotain.

Jääkaapin oveen päätyvät usein sellaiset asiat, jotka haluavat muistaa. Laskut ja muistilaput ovat siinä tietysti ennen muuta asiasisältönsä vuoksi, ja joutavat roskiin heti kun eivät ole enää ajankohtaisia.

Kortit, kuvat ja piirrokset säilyvätkin ovessa usein pidempään. Vaikka ne ovat periaatteessa samaa ainesta kuin lipastonlaatikon pohjalla lojuvat toverinsa, on jääkaapin oveen kiinnitetyillä asioilla erityisasema talon muihin muistoesineisiin nähden.

Jääkaapin ovessa oleva irtaimisto on saanut ikään kuin tunnustuksen: tämä piirros on niin hieno, että haluan nähdä sen joka päivä. Nämä juhlat haluan muistaa vielä ensi vuonnakin.

Paperit on kiinnitetty jääkaapin kylkeen kuin arvomerkki ansioituneen sotilaan rintamukseen.

Vaikka siis elämmekin sähköisen viestinnän aikakaudella, minulle ainakin saa edelleen lähettää postikortteja. Takaan, että ne päätyvät jääkaapin muistojen arkistoon.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
20.01.2022

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://ylakarjala.fi/