On aamuyö. Minä tihrustan kyyneleitä siskonpedissä mummolan lattialla. Äitiäni väsyttää ja ärsyttää. Hän on seuraavana päivänä lähdössä matkalle. Minun on jäätävä viettämään viikonloppua isovanhempieni sekä serkuskatraani kanssa.
On aamuyö. Minä tihrustan kyyneleitä siskonpedissä mummolan lattialla. Äitiäni väsyttää ja ärsyttää. Hän on seuraavana päivänä lähdössä matkalle. Minun on jäätävä viettämään viikonloppua isovanhempieni sekä serkuskatraani kanssa.
Minun taipaleeni peruskoulussa alkaa olla loppusuoralla. Matkan varrella olen kohdannut kymmeniä opettajia, jokaisen koululaisen tärkeitä kasvattajia. Sen kunniaksi laadin listan asioista, jotka jokaisen opettajan tulisi muistaa
Olkaa inhimillisiä. Myöntäkää tekemänne virheet ja kertokaa, jos jokin satuttaa. Jos itse kietoudutte asiallisuuteenne ja ammattimaisuuteenne, on oppilaidenkin vaikea tuntea olonsa vapautuneeksi.
Kiroileminen on mielenkiintoinen ilmiö, joka herättää ihmisissä paljon mielipiteitä ja tuntemuksia. Toiset pitävät ärräpäiden päästelyä äärimmäisen epäkohteliaana sekä törkeänä, kun jotkut puolestaan latelevat voimasanoja jokaisessa virkkeessä sen kummempia ajattelematta.
16. Niin monta vuotta minä täytän tänä syksynä. Ihan hullua. Niin omasta kuin sukulaistenikin mielestä.
Viime viikolla majoituin ihanan italialaisen perheen vierashuoneessa, sain eurooppalaisia ystäviä, piipahdin Firenzessä sekä parmesan-juustotehtaalla ja söin, söin ja söin. Muun muassa.
Kävin kampaajalla viime viikolla. Pyysin pätkäisemään hiuksistani pois kymmenen senttiä, ja värjäytin tukkani oranssiksi. Ja voi että, kuinka tyytyväinen olinkaan! Itsevarmuuteni koheni ja tunsin oloni heti energisemmäksi.
Milloin ja minne ikinä meneekään, voi joukosta löytää sen ihmisen (vanhan tai nuoren), joka pitää sosiaalista mediaa typeränä teinien hömpötyksenä. Sen, jonka mielestä kaikki asiat pitäisi Whatsapp- tai sähköpostiviestien sijaan hoitaa edelleen perinteisesti puhelimitse. Sen, joka naureskelee ammatikseen Youtube-videoita tuottaville parikymppisille.
Trooppisen perhospuutarha Botanian aulassa on perjantaiaamuna kello 7 vähän hämärää ja hiljaista. Matkallani työntekijöiden pukuhuoneeseen vastaani pörhältää pirteä vapaaehtoistyöntekijä. Jättimäisessä kasvihuoneessa loistaa kuitenkin valo. Siellä ylipuutarhuri Yrjö Vähäkallio on jo vapauttanut Juuso-kakadun häkistään ja jakelee talkoolaisille työtehtäviä. On Botanian kuukausittainen huoltopäivä, jota minä olen päässyt tet-jaksoni päätteeksi seuraamaan.
Olen kutsunut parasta ystävääni läskiksi. Haukkunut hänet pystyyn huonon kouluarvosanan takia. Valehdellut hänelle, pilkannut häntä, pakottanut sietämään kurjaa kohtelua, lytännyt hänen haaveitaan ja odotuksiaan. Silti en pääse hänestä koskaan eroon. Se paras ystävä olen minä itse.
Ihmiset voi karkeasti jakaa kahteen ryhmään: ekstrovertteihin ja introvertteihin eli ulospäinsuuntautuneisiin ja sisäänpäinsuuntautuneisiin. Introverttejä väestöstä on noin 30 prosenttia. Siihen lukuun kuulun myös minä.