Aina vähän retkellä

Jonkun ne huussit pitää myös tyhjentää

Jonkun ne huussit pitää myös tyhjentää

Retkeilyalueiden huussien tyhjentäjien työ on erittäin tärkeää ennen kaikkea käymälän käyttömukavuuden kannalta. Siinä huussin istuimella asioidessa pienen tuulenvireen tuivertaessa takalistossa, ei monikaan retkeilijä tule välttämättä ensimmäisenä ajatelleeksi huussien tyhjentäjien työtä, eikä sitä, että politiikka ja julkinen rahoitus vaikuttavat vahvasti jopa siihen, että tarpeensa voi tehdä mukavasti neljän seinän sisällä myös erämaaolosuhteissa.

Suomessa on alettu tukemaan kansalaisten retkeily- ja luontoharrastamista laajemmin verovaroin 1980-luvun alusta alkaen, kun kansallispuistojen nykymallin mukainen hoito on aloitettu ja vastuu hoidon järjestämisestä on siirtynyt Metsähallitukselle. Ensimmäiset kansallispuistot on tosin perustettu jo 1930-luvulla, mutta valtion maille perustettujen kansallispuistojen, luonnonpuistojen ja luonnonsuojelualueiden alkuperäisenä tarkoituksena on ollut ennen kaikkea luonnonsuojelu, ja pääsy alueille on ollut hankalaa ennen 1970-luvulla alkanutta kehitystyötä. (luontoon.fi/kansallispuistojemmehistoriaa)

Kansallispuistolla tulee lain mukaan olla merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä, yleisen luontoharrastuksen kannalta sekä luontotuntemuksen lisääjänä (LSL 1996/1096). Näin ollen kansallispuistoissa asiointia varten ja liikkumisen helpottamiseksi on niihin rakennettu reittejä, tulipaikkoja, telttailupaikkoja, autiotupia, parkkialueita, kierrätyspisteitä ja huusseja totta kai. Merkittyjen reittien ja oheispalveluiden tärkeänä tehtävänä on myös ohjata kulkijoita sopiville poluille, jotta herkimmät luontoalueet säilyisivät koskemattomina.

Useat kunnat myös ylläpitävät retkeilyreittejä, tulipaikkoja, luontopolkuja ja ulkoilualueita oheispalveluineen. Kunnilla ja retkeilyreiteillä on myös pitkät yhteiset perinteet. Esimerkiksi Nurmeksessa ja Valtimolla on perustettu 1980- ja 1990-luvuilla pitkiä vaellusreittejä, kuten Saramon jotos, Koivujoen polku, Talonpojan taival ja UKK-reitti, joka on kulkenut molempien kuntien läpi. Osa reiteistä on toiminut myös osana pitempää Pohjois-Karjalan kuntia halkonutta Karjalan Kierros reitistöä. Reittejä on perustettu pääasiallisesti kuntalaisten virkistyskäyttöön, mutta myös houkuttelemaan alueelle matkailijoita. Reittien rakentamisella ja huoltamisella on myös pyritty työllistämään ihmisiä.

Reittien ja oheispalveluiden ylläpidolla tarkoitetaan niiden pitämistä käyttökelpoisessa ja turvallisessa kunnossa. Käytännössä se tarkoittaa reittien opastamista ja merkitsemisemistä, raivaamista, talvikunnossapitoa, polttopuuhuoltoa tulipaikoille, rakenteiden korjaamista, paikkojen siistimistä, huussien tyhjentämistä, suunnitelmien päivittämistä, palautteen vastaanottamista ja toiminnan kehittämistä. Tämä kaikki vaatii luonnollisesti työntekijöitä sekä rahaa.

Verovaroin ylläpidetty kansallispuistosysteemi ja kuntien virkistysalueet ja reitit ovat hieno ja arvokas asia, koska niiden avulla tuetaan ihmisten luontosuhteen säilymistä, kun metsään meno on tehty helpoksi periaatteessa kenelle vaan. Poliittisten tuulten suunta kuitenkin määrää kulloinkin sen, miten paljon rahaa tähän toimintaan on oltu ja ollaan valmiita laittamaan.

Taloudellisesti haastavien aikojen koittaessa valtion rahoittamat kansallispuistot ja retkeilyalueet sekä reittien huolto kunnissa ovat olleet helppo säästökohde. Kuntia kun ei varsinaisesti velvoiteta ylläpitämään retkeilyreittejä. Velvoitetta reittien pitämiselle ei myöskään ole esimerkiksi valtion luonnonsuojelualueilla. Luontoharrastaminen kansallispuistoissa on sen sijaan turvattu erinäisin lakipykälin, mutta lakitekstitkään eivät silti turvaa jatkuvan tasaista rahavirtaa edes kansallispuistoille.

Näin ollen Nurmeksessa ja Valtimolla vanhojen retkeilyreittien ylläpito on kuntien toimesta lakkautettu vuoden 2010 aikoihin. Myös Metsähallitus on karsinut rahoituksen supistuessa palveluitaan luonnonsuojelualueiltaan Nurmeksessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Raesärkät on siirtynyt Metsähallitukselta kokonaan yhdistyksen ylläpitoon, Mujejärvellä reittien ylläpitoa on supistettu ja tulipaikkoja purettu ja Peurajärvelle on kertynyt korjattavia kohteita.

Tällä hetkellä elämme jälleen luontomatkailun noususuhdanteessa. Ihmiset haluavat mennä luontoon ja retkeily on trendikästä. Lisääntyneet retkeilijämäärät lisäävät tietysti painetta myös retkeilypalveluiden parantamiselle ja kehittämiselle. Lisäksi tavat luonnossa liikkumiseen ovat monipuolistuneet ja näin ollen kaikenlaiset käyttäjäryhmät tulisi huomioida palveluita kehitettäessä.

Tähän on onneksi päättäjät havahtuneet sekä kunta- että valtiotasolla. Kunnille ja yhdistyksille on ollut tarjolla rahoitusta erilaisiin lähiluontoa hyödyntäviin hankkeisiin sekä paikallisten retkeilypalveluiden kehittämiseen. Rahoitusmahdollisuuksiin on tartuttu ja kuntien omia retkeilypalveluiden parantamisbudjetteja kasvatettu. Metsähallitus on myös saanut euroja budjettiinsa, jolla se parhaansa mukaan kuroo kiinni kansallispuistoihin ja retkeilyalueille syntynyttä korjausvelkaa.

Luonto on ujuttautunut vahvasti mukaan myös Nurmeksen kaupungin uuteen strategiaan. Luontoa pidetään yhtenä kaupungin tärkeimmistä arvoista. Lähiluonto nähdään hyvinvoinnin lähteenä, kaupunkiin halutaan perustaa luontoteemainen päiväkoti, virkistysreitistöä esitetään laajennettavaksi, esteettömät reitit on mainittu ja Nurmeksesta halutaan jopa kansallispuistokaupunki.

Hyviä asioita kaikki. Luonto ja siihen liittyvät palvelut ovat yhtenä tekijänä varmasti vahvoilla siinä, mistä Nurmes voi tulevaisuudessa tulonsa ammentaa. Unohtaa ei myöskään sovi paikallisten asukkaiden monipuolisen luontoharrastamisen tukemista. Hyvät maastopyöräilyreitit ja retkeilymahdollisuudet voivat parhaimmillaan houkutella kaupunkiin jopa uusia asukkaita. Ilahduttavaa on myös se, että luonnon hyvää tekevä vaikutus itsessään on strategiassa huomioitu.

Ennen suurempia reitistönlaajennusoperaatioita ja kansallispuistohankkeita kannattaisi kuitenkin huomioida sellaiset tylsät käytännön seikat jo hyvissä ajoin, että pelkästään virkistysreitistön laajentaminen ja esteettömien reittien rakentaminen tulee vaatimaan kaupungilta runsaasti lisätyövoiman palkkaamista reittien suunnitteluun ja käytännön toteuttamiseen. Uudet työpaikat ovat tietysti aina iloinen asia, mutta projekti tulee viemään myös aikaa ja tietysti sitä rahaa. Reittien perustamiseen kun liittyy yllättävän paljon kaikenlaisia kiemuroita maankäyttösopimuksineen ja neuvotteluineen, kansallispuiston perustamisesta puhumattakaan. Reittien ylläpitoon tulisi myös sitoutua pitkäjänteisesti jo niiden suunnitteluvaiheessa. Ylläpito vaatii vastaavasti rahaa ja työvoimaa pitkällä tähtäimellä.

Ensi kesän ja mahdollisesti vielä seuraavankin kesän projektina tulee kaupungilla olemaan jo suunnitellun monikäyttöreitistön rakentaminen valmiiksi oheispalveluineen. Tulevan reitistön suunnittelu pohjatöineen vei aikaa kaksi vuotta, eikä työ ole siltä osin vieläkään loppumassa. Rakentamisen lisäksi reitistö tulee markkinoida hyvin ja vetovoimaisesti, sitä pitää olla valmis kehittämään jatkuvasti ja reitistön ylläpitoon tulee rutinoitua ja sitoutua satakymmenen prosenttisesti.

Kun nämä perusasiat ovat tällä hetkellä suunnitellun reitistön osalta hallussa, voi alkaa haaveilemaan laajentumisesta hyvillä mielin. Varsinkin jos rahaa ja tukea asialle riittää. Suoranaista tuhlausta olisi nimittäin rakentaa reittejä ilman pitkäjänteistä suunnittelua ja jättää ne taas maastoon ränsistymään, kun jossain kohtaa keksitään, että reittien huollostahan voidaan vähän tinkiä, kun tarvitaan kipeiden leikkausten tekemistä kaupungin budjettiin.

Vaihtoehtoinen tulevaisuuden näkymä voi tietysti olla myös se, että kansallispuistoihin pääsy ja reittien käyttö kunnissa tulee maksulliseksi, jos julkiset budjetit eivät enää niiden ylläpidon rahoittamiseen taivu. Esimerkiksi monet yhdistysten ylläpitämät reitit ja retkipaikat sinnittelevät jo tälläkin hetkellä lahjoitusten turvin.

Ihmisillä tulee olemaan joka tapauksessa tulevaisuudessakin tarve mennä metsään. Sen halutaan olevan helppoa, vaivatonta, turvallista ja mielellään maksutonta, joten myös tarve merkittyjen reittien olemassaololle, huusseille, tulipaikoille ja parkkialueille on ja pysyy. Lisäksi tarve luonnonsuojelulle on näinä luontokadon aikoina kasvanut. Arvot ja asenteet ovat myös pikku hiljaa kallistumassa siihen suuntaan, että luonto nähdään muunakin kuin raaka-ainevarastona ja metsän arvo osataan mitata muussakin kuin puukuution hinnassa.

Näiden asioiden valossa voi varovaisesti todeta, että ehkä jonkunlainen pohja verovaroin tuetulle retkeilytoiminnalle säilyy ainakin toistaiseksi sekä kunnissa että valtiotasolla. Etenkin, jos tahtotilaa retkeilypalveluiden kehittämiselle riittää, kuten tällä hetkellä Nurmeksessa.

Suomi on myös sitoutunut EU:n biodiversitettistrategiaan, jonka tavoitteena on suojella 30 prosenttia koko unionin maa- ja merialueista (Ym 2021). Suomen tarkkaa osuutta suojelualasta ei toki vielä tiedetä, mutta voi olla, että saamme tulevaisuudessa tämän suojeluverukkeen turvin vielä joitain uusia kansallispuistoja maahamme ja toivottavasti ainakin yhden myös Nurmekseen.

Reittien ja niiden oheispalveluiden huoltotoimiin kannattaa myös suhtautua suurella vakavuudella ja pitkän tähtäimen suunnittelulla. Hyvin hoidetut reitistöt oheispalveluineen nimittäin toimivat parhaimmillaan kaupungin ja miksei jopa koko maan käyntikorttina ulospäin. Jonkun ne huussit pitää tosiaan tyhjentää ja tuosta työstä tulee saada myös kohtuullinen korvaus.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
09.08.2022

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://ylakarjala.fi/